Vaikka kaikki saa unohtua, kiitos siitä kun liiankin kauan jaksoit minua. Kaadan vielä yhdet, ja saa kaikki unohtua.





sarjasta Lapsuudesta


Aloittaessani blogini vuonna 2009, olin juuri aloittanut valokuvausopinnot kansanopistossa. Haaveenani oli silloin päästä nykyiseen kouluuni opiskelemaan, ja blogin tarkoituksena oli pitää minut kameran takana aktiivisesti. Pysyin kyllä kamerassa kiinni, ja blogi kiinnittyi mukaan omaan elämääni erityisellä tavalla. Valokuvasin elämäni murrosvaiheita ja tasajaksoja.

Lopulta unelmani toteutui, ja elämän kuvailun sijasta aloin elää. Tuntui, että olin jäänyt paikoilleni monien ihmisen varjoon ja nyt viimein olin päässyt varjoista takaisin auringon alle. Auringossa toivon pysyväni myös tästä eteenpäin.


Tänään, 12.12.2013, saattaa olla suosittu kihlajais - ja naimisiinmenopäivä, mutta minulle se on uusi alku tai itseassa paluu alkuun. Paluu takaisin siihen päivään kun sain ensimmäisen kamerani, ja vuoteen 2009. Tarkoituksenani on elää ja valokuvata, mutta vain siitä toisesta kertoa tarinoita täällä.

Haluan sanoa vain, että kiitos. Näihin vuosiin on mahtunut suurinosa elämäni hienoimmista hetkistä ja myös niitä vaikeimpia. Kiitos kun olet ollut mukana, ja toivottavasti vielä jaksat jatkaa mukana matkassa.

4 kommenttia:

  1. huhhuh kuinka pelästyin että aiot lopettaa blogisi...! onneksi et,NIIN paljon iloa,hymyä ja ihastuneita huokauksia tuot päiviini :)) täällä ainakin jaksetaan niin kauan kuin sinäkin ! <3

    -R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      toivottavasti osaat kuvitella miten mukavaa on tietää, että olet pysynyt mukana! kiitos kovasti jälleen sinulle, R.

      Poista